torstai 23. lokakuuta 2008

Hermolepoa

Haj, taas tapahtuu! Treenailtiin taas vaihteeksi biitsihommia sunnuntaina ja maanantaina rannalla jäätävässä tuulessa. Lopputuloksena totaalinen hajoaminen :) Suomessa on saanut nauttia lähes tuulettomista olosuhteista, joten nyt kun tuuli tahtoo viedä pallon mennessään niin koko homma ei yhtäkkiä olekaan enää niin hauskaa. Kentällä pitäisi tehdä paljon enemmän hommia, jotta pallo pysyisi kontrollissa. Me ollaan fiksuina jätkinä treenattu itsemme ylikunnon partaalle, joten liikettä ei kentällä juuri näy. Tämän vyyhdin purkaminen vaatii siis lepoa sekä lepoa. Eiköhän se motivaatio taas löydy kun saadaan maitohapot liikkeelle lihaksistosta.

Maanantaina lähdettiin illalla vielä päästelemään höyryjä biitsihommiin turhautumisen jälkeen. Päädyttiin St Kilda Pierille auringonlaskun aikoihin ja päätettiin käydä kurkkaamassa josko nähtäisiin pingviinejä. Kyseessä ei ollut suinkaan mikään viininhuuruinen päähänpisto vaan Pierin päässä tosiaankin asustaa pingviinejä. Tämä St Kildan alueella viihtyvä laji on kaikkein pienin pingviinilajeista ja aika minikokoisia ne olivatkin. Köpöteltiin Pierin päähän ja sinne oli rakennettu pingujen bongausta varten pieni laiturin tapainen tasanne. Jonkin ajan päästä auringonlaskun jälkeen alkoi kuulumaan kivikon seasta pingujen uikutusta. Yllättäen ne kömpivät sieltä esiin ja tulivat poseeraamaan ihan metrin parin päähän. Harmi vaan, että oli niin pimeää ettei meidän pokkareilla oikein saanut kunnon fotoja niistä. Tuntui aika omituiselta nähdä pingviinejä muutaman sadan metrin päästä omasta kämpästä :) Samassa mestassa hengaili myös vesirottia, jotka olivat niin vikkeliä ettei saanut millään kuvaan. Myöhemmin samana iltana nähtiin tuossa lähipuistossa joku toistaiseksi tunnistamaton otus. Mikä lienee.. opossumi tms :) Käykää katsomassa kuvat. Tunnistajalle mainetta ja kunniaa!

Tiistaina teki mieli lähteä jonnekin keskustan suunnalle kikkailemaan, mutta ydinkeskustan hektisyys ei oikein kiinnostanut tällä kertaa. Asetettiin suuntima kohti Royal Botanic Gardensia ja valinta oli kerrassaan mainio. Varsinaista hermolepoa silmää hivelevissä maisemissa. Me kun ollaan niin kovin stressaantuneita niin vähän leppoisampi päivä oli paikallaan ;) Alkuun törmättiin ensimmäisen maailmansodan muistomerkkiin, joka näytti alkuun pieneltä kreikkalaiselta temppeliltä. Kreikassa en oo muistaakseni kyllä koskaan käynyt, mutta sillanen tuntuma siitä tuli :) Rakennukseen pääsi sisälle ja siellä oli kahdessa kerroksessa kaikkea ihmeteltävää. Myös parvekkeelle pääsi katselemaan maisemia. Historiasta kiinnostuneille varsin mielenkiintoinen mesta. Meillä alkoi liika sivistys tursuamaan korvista, joten paineltiin kohti Royal Botanic Gardensia. Luvassa oli 38 hehtaaria viimeisen päälle hyvin hoidettua puistoaluetta, jossa oli yli 52 000 erillistä kasvia. Kuvat puhukoon puolestaan. Kerrassaan loistava paikka!



Puistokierroksen jälkeen käytiin vielä fillaroimassa Melbourne Cricket Groundin luona. MCG on Melbournen isoin stadioni ja aivan ydinkeskustan tuntumassa. Päivän viimeinen tutustumiskierros oli juuri menossa, joten meidän osalta tutustuminen stadionin sisäosiin jäi toiseen kertaan. Aussifutisliiga alkaa tässä lähikuukausina ja mehän ollaan ehdottomasti menossa katsomaan ainakin yksi matsi. MCG vetää semmoiset hieman päälle 100 000 katsojaa. Eiköhän tunnelmaa siis riitä :) Ei olla taidettu tästä aussifutiksesta paljoa kertoa, siispä tähän väliin pieni tietoisku. Kyseessä on siis Australian Rules Football, joka on kieroutunut sekoitus rugbya, jenkkifutista ja eurooppalaista futista. Kenttä on soikion muotoinen ja ihan perkuleen pitkä. Molemmissa päissä on hieman jenkkifutiksen tyyliin kaksi tolppaa pystyssä ja tavoitteena on toimittaa pallo vastustajan tolppien välistä. Pallo on samantyyppinen kuin jenkkifutiksessa ja rugbyssa. Palloa saa heittää ja potkaista. Aina kun pelaaja saa kiinni potkaistun pallon, pelaaja saa vaparin siltä paikalta. Yhdessä matsissa tulee aika reilusti maaleja ja suurin osa niistä potkaisemalla. Montaa matsia ei tarvinnut katsoa kun oltiin ihan koukussa lajiin :) Paljon viihdyttävämpää katsottavaa kuin mikään muu futislaji. Kauden ollessa käynnissä täällä ei juuri mistään muusta urheilusta puhutakaan kuin aussifutiksesta. Wikipedian mukaan Suomessakin pelataan aussifutista peräti kahden joukkueen voimin ja toinen niistä on Halikosta?! Pitänee harkita joukkueeseen liittymistä kun kotiudutaan täältä joskus :)

Tänään torstaina mennään taas illemmalla hommiin rannalle. Torstaisin VicBeach järjestää peli-illan, jossa pelaillaan lähinnä 4vs4 pelejä ja varsin leppoisissa tunnelmissa. Meidän hommana on pistää kentät pystyyn, tuomaroida pelejä ja purkaa kentät. Mukavaa hommaa ja samalla voi tsiigailla myös tipuja ;) Kysytään illalla Alilta josko saataisiin auto käyttöön vaikka alkuviikosta muutamaksi päiväksi. Tarkoituksena on lähteä tsekkaamaan yksi Melbournen alueen tunnetuimmista nähtävyyksistä, Great Ocean Road, joka on vajaat 300km pitkä rannikkoa pitkin kiemurteleva tie. Matkan varrella pitäisi olla monenlaista nähtävää ja kaikki kehuvat maisemia uskomattomiksi. Kapea tie kallionkielekkeellä kuulostaa sopivalta paikalta totutella vasemmanpuoliseen liikenteeseen ;) Noniin, äitien ei tarvitse hötkyillä yhtään! Kyllä me vähän reenaillaan ensin sivuteillä :)

Lopuksi vielä linkit kuvakansioihin:
http://picasaweb.google.com/Biitsiblogi/Otuksia#
http://picasaweb.google.com/Biitsiblogi/Muistomerkki#
http://picasaweb.google.com/Biitsiblogi/RoyalBotanicGardens#

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Ajatte sitten varovasti ja käytätte turvavyötä.

Olin keskiviikkona pyöräilemässä n. 30 km lenkin. Vaikka satoikin vettä, niin onneksi sentään loppumatkasta alkoi sataa rakeitakin. Toivottavasti teillä on hauskaa siellä...