lauantai 20. syyskuuta 2008

Kulkupelit

Rakas päiväkirja, tänään.. eikun siis.. Moro vaan lukijat. Ollaan tässä reilun viikon aikana kävelty niin tajuttoman paljon, että nyt sai loppua kengänpohjien kulutus. Ennen reissua fiilisteltiin vielä auton ostamista täältä, mutta valitettavasti jouduimme tyytymään hieman vähempään. Unelma avomaasturin tai hippipakun hankkimisesta jäi kuitenkin kytemään, joten ehkä vielä myöhemmin päästään koittamaan kuinka Melbournen liikenteen saa sekaisin ajamalla oikealla puolella tietä. Luultavasti on parempi, että totutellaan liikenteeseen näin aluksi vain fillareiden selästä. Aivan vielä ei tunnu siltä, että haluaisi olla auton ratissa risteyksissä, joissa kohtaa kuusi seitsemänkaistaista tietä.

Oltiin jo alkuviikosta bongattu eräässä fillariliikkeessä halpoja käytettyjä pyöriä ja päätettiin käydä hakemassa sieltä menopelit alle. Hetken jo harkittiin uusienkin pyörien ostamista, mutta silmiimme välähti näkymä banaaniviljelmältä, jossa poimimme 45C helteessä apinanruokaa 6 euron tuntipalkalla. Siispä rahat säästöön ja pojat polkemaan halvoilla munamankeleilla. Matkakassa ei tosiaan pahasti kärsinyt, kun saatiin fillarit 125 dollarilla, eli 75 eurolla. Ovat vielä ihan hyväkuntoisia ja ominaisuuksiltaan enemmän kuin riittäviä meidän käyttöön.


Laitettiin heti fillarit testiin ja polkaistiin pieni matka biitsillä. Biitsin reunalle on sopivasti juuri lähiaikoina tehty uusi baana kävelijöitä, pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita varten. Ajeltiin pienen matkan päähän biitsikentille ja käytiin vähän reenailemassa pallon kanssa. Sitten kämpille tekemään sapuskaa ja venyttelemään. Lounaan jälkeen pienet torkut ja alkuillasta lähdimme salille. Nipi rääkkäsi itseään juoksumatolla ja itse kuurmotin kintut punttisalin puolella. Treenin jälkeen taas kämpille kokkailemaan ja venymään. Tätä se wannabe-urheilijan arki kai sitten on :) Tänään lauantaina käydään varmaan taas salilla nyt aamupäivästä ja myöhemmin tehdään palauttava juoksulenkki tai joku vastaava. Joku varmaan ihmettelee moista touhua, mutta tätä varten me tänne lähdettiin :) Homma pyörähtää täysillä käyntiin vasta reilun kuukauden päästä kun on ekat biitsiturnaukset ja kausi alkaa. Mutta eiköhän täällä aikaa riitä vähän muuhunkin kuin treenaamiseen :) Tämä tällä erää, palaillaan!

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Moro. Pakkotoiston kautta huomasin bloginne. Hyvää luettavaa, varsinkin kun itseäkin haluttaisi lähteä saman tapaiselle reissulle.