lauantai 13. syyskuuta 2008

Kikkailua

Jahas, taas ollaan linjoilla. Aika heikosti on päässyt nettiä käyttämään kun hostellilla se maksaa vähän turhan paljon ja mitään ilmaisia verkkoja ei oo löytynyt. Jos saadaan tästä oma kämppä pian alle niin sitten pääseekin paremmin nettiin. Mutta mutta, pari päivää ollaan nyt palloiltu hostellin ympäristössä, biitsillä ja Melbournen keskustassa. Tässä siis raporttia ensitunnelmista.

Ekan päivän aamuna turistiin hetki kämppisten kanssa ja kun kaikki olivat selvin päin niin tultiin hieman paremmin juttuun :) Brittimuijien lisäksi meidän huoneessa asuu Daryn (tai Darren tms :) niminen irlantilainen hemmo. Harrastaa kanssa paljon urheilua, joten puhuttavaa olisi riittänyt vaikka kuinka. Saatiin tytöiltä vinkki hyvästä aamupalapaikasta ja käytiinkin maistamassa miltä puuro maistuu toisella puolella maapalloa. No hemmetin hyväähän se oli :) Aamupalan jälkeen lähdettiin tutustumaan hostellin ympäristöön. Biitsi piti tietenkin käydä heti tarkastamassa. Pelottavan vähän oli biitsiverkoille tolppia, mutta eiköhän niitä vielä löydetä kun käydään paremmalla ajalla tutustumassa. Ei meinaan ollut ihan lyhyt ranta kyseessä. Verkkoja ja rajoja ei vielä ollut kentillä kun vasta kevättä eletään. Lämpöä oli ekana päivänä ehkä reilut 15C ja iltapäivällä satoi hieman vettä. Ilma tuntui kuitenkin aivan erilaiselta kuin Suomessa vaikka lämpötila olikin melkein sama. Tuuli ei tunnu lainkaan niin kylmältä kuin Suomessa yleensä. Rannan tarkastamisen lisäksi pööpöiltiin suosituilla ostos- ja ravintolakaduilla hostellin läheisyydessä. Pikkuputiikkien määrästä tuli mieleen jokin välimeren turistirysä :)


Sitten otettiin suunnaksi Melbournen keskusta ja kokeneina tramin käyttäjinä löydettiin perillekin. Matkaa hostellilta keskustaan on ehkä 6-7km, joka taittuu tramilla 20-30 minuutissa riippuen ruuhkasta. Eka päivä keskustassa oltiin taas aivan monttu auki. Ihmismäärä, talojen korkeus ja hektisyys pistivät suomipojat ihmettelemään. Keskusta oli aivan pullollaan ruokapaikkoja, vaateliikkeitä ja kaiken maailman erikoisliikkeitä. Pelkästään kauppoja kierrellen saisi monta päivää ellei viikkoa kulumaan. Tosin urheiluliike löydettiin vasta kun kysyttiin :) Ankarien ponnistelujen ansiosta saimme pidettyä lompakot taskussa ja jätettyä shoppailun myöhemmälle. Kaiken kaikkiaan keskusta tuntuu tosi mukavalta paikalta ja siellä tulee varmasti vietettyä vielä monta päivää. Päivän kruunasi illallinen ravintolassa joen varrella. Menun ja hintojen perusteella oletettiin, että paikka on ihan normaali ravintola ja sitä se ilmeisesti olikin Aussien mittakaavassa. Me oltiin kuitenkin aivan ihmeissään palvelun tasosta. Aluksi tarjoilija esitteli itsensä ja kyseli kuulumiset. Juomaksi tarjoiltiin jonkin tapaista vissyä heti alkuun ennenkuin ehdittiin edes mitään tilaamaan. Kun oltiin saatu safkat eteen niin tarjoilija kävi monta kertaa kysymässä onko ruoka ja juomat hyviä ja että onko kaikki muuten ok. Siinä ja siinä ettei koko touhu mennyt mielistelyn puolelle :) Kaikissa kaupoissa palvelu on muutenkin todella ystävällistä ja aina ensin kysellään kuulumisia ja jutustellaan niitä näitä. Myyjät eivät yritä edes myydä tai tyrkyttää mitään, kunhan heittävät läppää vaan.


Illalla oltiinkin aika valmista kauraa nukkumaan kun oltiin päivän aikana kävelty ehkä 20-25km ja aikaerokin toi oman mausteensa mukaan. Hostellilla saimme jälleen huomata, että tytöt olivat viihteellä :) Hostellin alakerrassa oli hillittömät pippalot ja pauke kuului ja tuntui huoneessa asti. Meillä ei oikein bilefiilistä ollut kun meinattiin nukahtaa jo kävellessäkin. Herätys oli taas järjestetty noin klo04 yöllä ja tällä kertaa yksi tytöistä tuli huoneeseen järkyttävän itkukohtauksen saaneena. Irkkuhemmo otti homman hallintaan ja episodi oli ohi pienen rauhoittelun jälkeen. Loput tytöt saapuivat taas äänekkäästi myöhemmin, mikä tuntuu olevan aika perussetti tässä kämpässä :) Omaa kämppää alkaa olla melko voimakkaasti ikävä ja toisena päivänä aloitimmekin kämpän etsinnän. Siitä juttua luvassa myöhemmin!

1 kommentti:

J kirjoitti...

Ei hitto, kun katselee kuvia ja lukee teidän tekstejä niin vielä vähemmän meinaa pysyä pöksyissä tulevasta vierailusta :) Niin siistiä!
P.s melko siistiä oli myös perjantaina laivalla. Säästyttiin ilman tappeluita ja saatiin jopa legendaariset "hoki"kuvat myös Jannesta ja Tonista :)Ja vatsalihakset meinas revetä kun Anne ja Sanna oli niin riemukkaita kännissä, Mikko sai kärsiä oikein olan takaa :)