lauantai 27. syyskuuta 2008

Grilli kuumana

Tämän vuoden toinen grillikausi on nyt virallisesti avattu! Aamu alkoi tänään (perjantaina) mukavasti auringonpaisteessa ja iltapäivästä lämmöt nousi lähemmäs 30 astetta. Meidän lisäksi auringosta tykkää myös ystävämme muurahaiset, jotka olivat tänään sotajalalla. Ne asustavat jossain kämppämme alla ja mönkivät lämpinä päivinä paistattelemaan aurinkoon. Tänään loppui kuitenkin arskanotto örkkien osalta kun haimme kaupasta myrkkyjä. Saa nähdä mitä nölliäisiä seuraavaksi herää kun kelit lämpenee. Käärmeksiä tai hämiksiä ei olla oikeestaan nähty vielä lainkaan. Kai sekin päivä vielä tulee kun niitä alkaa hengailemaan kämpillä.

Niin, takaisin aiheeseen eli grillaukseen. Vedettiin treenit biitsillä ja palautusjuomaksi korkattiin paikalliset oluet. Samalla meni grilli päälle. On muuten ihan hyviä oluita täällä nämä paikalliset. Aivan Suomen hinnoissa eivät kyllä ole, eli olutsieppoilu tulee täällä kalliimmaksi. Mukavaa vastapainoa tuo kuitenkin halvat viinit. Myöhemmin voitaisiin vaikka laittaa tänne pieni pläjäys paikallisesta alkomahoolitarjonnasta. Hieman lisää aikaa tarvitaan, jotta ehditään kunnolla tutustumaan :)

Ja taas takaisin aiheeseen. Täällä on huomattavasti niukemmin grilliin soveltuvaa sapuskaa kaupoissa. Perinteistä grillimakkaraa ei olla vielä löydetty ja pihvejäkin on vain muutamaa sorttia. Toivottavasti valikoima laajenee samalla kun kelit paranee. Grillikausi saatiin kuitenkin avattua onnistuneesti ja olikin sen verran hyvät pihvit, että taitaa poikien ruokavalio muuttua entistäkin lihapainotteisemmaksi. Lihaa saa onneksi lähimarketista selvästi halvemmalla kuin Suomesta. Hieman ahdistaa tämä hintojen väijyminen, mutta pakko sitä on harrastaa tai banaanifarmi kutsuu turhankin aikaisin.

Päivät menevät täällä kamalan nopeasti ja tuntuu ettei oikein ehdi tekemään mitään. Se saattaa tietenkin johtua siitä, että treenataan kahdesti päivässä :) Ensi viikolla onkin sitten vaihtelua luvassa kun töitä on tiedossa maanantaista perjantaihin. Chico ilmoitteli, että hommat alkaa maanantaina aamulla klo0630. Tieto aikaisesta herätyksestä veti ilmeen kohtuu vakavaksi, mutta oikein mielellämme lähdemme silti hommiin. Eiköhän se ulkona biitsillä puuhastelu aina toimistolla istumisen voita ;) Chico lupaili myös antaa/lainata meille biitsiverkon, jotta päästään kunnolla treenaamaan. Tänne ei siis ilmestykään kentille verkkoja vaan pelaajat tuovat aina omat verkot mukanaan. Chico on Vic Beach nimisen biitsiseuran (vai onkohan kyseessä yritys) pääjehu. Vic Beach järjestää läjän turnauksia kesän aikana, tarjoaa valmennusta ja pitää yllä biitsihalleja. Netistä voi tsekata lisätietoja: http://www.vicbeach.com.au Chicon kautta saadaan ehkä tulevaisuudessa lisääkin hommia ja eiköhän myös pari valmennustuntia oteta jossain välissä.

Ei kai tällä erää taas tämän kummempia. Me koitetaan jossain vaiheessa pitää lepopäivä tästä hillittömästä treenaamisesta ja tehdä jotain muuta vaihteeksi, jotta saadaan tännekin jotain uutta kerrottavaa :)

1 kommentti:

Jussi kirjoitti...

Terveisiä vaan jätkille täältä suomen syystuulista. Mukavaa seurailla reissun edistymistä ja samalla hajota tänne suomeen:) Alan jo odotella pikku hiljaa koska nipi pääsee tutustumaan ekaan australialaiseen sairaailaan:-)